Eläinpuistovierailu alkaa pysäköinnistä
Suomen suosituimman eläintarhan Korkeasaaren porttien kautta kulkee vuosittain satoja tuhansia kävijöitä. He saapuvat saarelle tutustumaan eläimiin ja nauttimaan ainutlaatuisista elämyksistä. Ja kuten Korkeasaaren markkinointisuunnittelija Lotta Kivalo hyvin tietää, onnistuneen vierailun ensiaskeleet otetaan jo ennen eläintarhaan saapumista.
”Korkeasaari-vierailu alkaa jo aikaisemmin kuin meidän portiltamme, sillä jouheva pysäköinti on tärkeä osa mukavaa päivää. Olemme huomanneet, että jos tänne tulo aiheuttaa stressiä, koko retkipäivä voi mennä pilalle.”
Kesäkuukausina eläinpuistossa vierailee noin 300 000 kävijää ympäri Suomen, ja tämä vuosi on ollut erityisen vilkas. Ei siis ihme, että Korkeasaaressa mietitään, kuinka saapuminen olisi mahdollisimman helppoa.
”Olemme aloittaneet yhteistyön sekä Aimo Parkin että Redin kauppakeskuksen kanssa. Korkeasaaressa vierailevat maksavat pysäköinnistään Redissä vain kolme euroa. Olemme iloisia siitä, että kaikille kävijöille on tarjolla edullinen ja laadukas pysäköinti Korkeasaaren välittömässä läheisyydessä”, Lotta Kivalo pohtii.
Viime kesänä alkanutta kokeilua on päätetty jatkaa, sillä asiakkaiden palaute on ollut pääosin positiivista.
”Asiakkaat ovat pitäneet pysäköinnin stressittömyydestä ja vaivattomuudesta sekä tietysti edullisesta hinnasta. Moni on myös iloisesti yllättynyt siitä, miten lyhyt matka parkkihallista on Korkeasaareen. Kiitosta olemme saaneet myös siitä, että halliin pysäköityyn autoon on mukava palata, koska se ei ole kesällä
paahtavan kuuma.
Mutkaton yhteistyö
Korkeasaaressa ollaan erityisen tyytyväisiä siihen, että asiakkaiden arkea helpottava pysäköintipalvelu on luotu usean eri toimijan yhteistyönä.
”Meillä on vankka kokemus toimimisesta yhteistyökumppanien kanssa. Asiakkaalle helpolta näyttäytyvän palvelun luomiseksi tarvitaan aina yhteistyötä ja koordinaatiota, niin nytkin. Tämän palvelun luomisessa on alusta alkaen ollut selkeä roolitus ja mutkaton tekemisen meininki”, Kivalo kuvailee.
Saapumisen sujuvuutta pohditaan Korkeasaaressa myös jatkossa, siitä pitävät huolen sekä eläinpuiston oma hiilineutraaliustavoite että Helsingin kaupungin rakennussuunnitelmat. Liikkumisen ekologisuus ja vaivattomuus liittyvät olennaisesti myös Korkeasaaren perustehtävään eli lajien ja luonnon suojeluun.
”Meille on tärkeää, että ihmiset saapuvat Korkeasaareen iloisella ja rennolla mielellä. Silloin he voivat keskittyä saaren eläimiin ja tarjolla olevaan tietoon. Meidän perimmäinen tehtävämme on luonnon monimuotoisuuden suojelu ja ympäristökasvatus. Ne onnistuvat parhaiten, kun mikään muu ei harmita asiakkaitamme!”
Lue lisää uutisia
Mietitkö, mitä muuta meillä tapahtuu? Tutustu uutisosiossa uusimpiin tietoihin ja tarinoihin maailmastamme.